Edussivu ✔ Tekstejä ✔ Herra Lepra
|
Hän ajoi auton normaalisti ulos tallista, kävi sulkemassa pariovet ja kiilautui sitten aamuliikenteen
sekaan. Hänellä oli kaikesta huolimatta kummallinen olo, vaikka aamu oli lähtenyt käyntiin aivan
tavanomaiseen ja latteaan tyyliinsä. Muutos ei kuitenkaan ollut ympäristössä, vaan hänessä itsessään
- aivan kuin joku toinen ihminen olisi herännyt hänen ruumiissaan ja leikittelisi nyt
lainaisännällään. Hänestä se tuntui ajatuksena osittain alentavalta, osittain ylevältä; hänen
ruumiinsa kelpasi vielä johonkin. Jonotettuaan liikenteen seassa varttitunnin verran hänen
päähänsä muksahti iljettävä ajatus; mitäpä jos hänen ruumiinsa ei kelpaisikaan? Jospa uusi
henkiasukki päättäisi häipyä ja jättää hänen ruumiinsa kolaroitumaan ja vuotamaan kuiviin
ojanpenkalle, samalla kun kaikki elvytystoimenpiteet osoittautuvat hyödyttömiksi, sillä vaikka
ruumis voisikin olla hengissä, henki ei olisi ruumiissa.
Minuutti minuutilta teoria tuntui yhä todennäköisemmältä ja katkeruus hänen sisällään kasvoi. Loisesta oli päästävä eroon ja se oli nitistettävä - henkisesti, hän virnisti kuin mielipuoli ja väänteli riuskasti rattia. Ainoa keino tuntui kuitenkin olevan hänen oman ruumiinsa tekeminen kelpaamattomaksi ja se olisi hänelle itselleenkin yhtä kaikki pahasta. Hän ei kuitenkaan aikonut alistua uuden orjaherransa tahtoon, vaan päätti lähteä saappaat jalassa ja kirkkain silmin. Miten hän siis toteuttaisi tämän keinotekoisen vanhenemisprosessin? Jälleen yksissä liikennevaloissa tuskastellessaan hänen otsaluunsa taakse syntyi mahtava idea; Sairaus ennemminkin kuin vain vamma voisi olla liikaa loishengelle, joka kokisi nöyryytyksen ja pakenisi ehkä alkuperäiseen ruumiiseensa, mutta ainakin pois. Tauti pitäisi kuitenkin olla parannettavissa eikä se saisi jättää jälkiä. Hän keskittyi nyt vain tähän ongelmaan ja unohti kaiken muun - liikenteen, työnsä, kotinsa. Hänen puolestaan olisi voinut vaikka sataa kiviä eikä se olisi tuntunut mitenkään tärkeältä tai omituiselta. Hänen kasvonsa rutistuivat ankarasta miettimisestä kirjaviksi ja silmien muutoin niin elävä kipuna muuttui pistäväksi, kaiken lävistäväksi totuuden valokaareksi. Nyt, ajatellessaan kovemmin kuin koskaan ennen, hän tunsi tarkkailevan itseään ja lähiympäristöään puhtaan objektiivisesti. Lähestyessään konemaisin elkein työpaikkaansa mies runnoi vaihteen pienemmälle ja luovi kulmikkain liikkein kohti paikoitusaluetta. Ohjausliike jäi kuitenkin puolitiehen, kun vasen käsivarsi kyynärpäästä lähtien irtosi, jäi hetkeksi puristamaan rattia ja kopsahti sitten vetelästi jalkatilaan. Ilmeenkään väräyttämättä kivettyneitä kasvoja mies kumartui ja takertui hampaillaan ohjauspyörään. Oikean käden etusormi napsautti suuntavilkun päälle ja irtosi sekin. Jalat työskentelivät töksähdellen ja runttasivat sekä jarrun että kaasun pohjaan, jolloin auto rasahti paikalleen ja sen moottori sammui kurluttaen. Oikea käsi yritti riuhtaista seisontajarrun päälle, mutta nyt irtosi koko kämmen. Miehen ylävartalo jatkoi nopeaa liikettä ja hampaiden ote ratista heltisi. Pää heilahti sivuikkunaa vasten, joka poksahti siruiksi. Mies kampeutui ulos menettäen manööverissä toisen jalkansa polvesta alaspäin. Alaleuka ratkesi irti kallosta ja kieli läsähti aataminomenaa vasten. Osa suolistosta meni kuolioon ja toinen silmämuna puhkesi. Selkäranka rusahti ihon läpi ja selkäydinnesteet herahtivat aamuiselle asfaltille. Toinenkin jalka irtosi ja lonkkaluut aukesivat kuin kukka, jolloin kaikki sisäelimet loiskahtivat maahan ja nytkivät siinä harmaina ja turhina. Pää rouskahti irti hartioista ja vieri auton alle. Siellä sen ilme viimein suli ja hymy pehmensi poskien lihan. Puhjenneen silmän nesteet alkoivat pian kuplia, kun kuuma pakoputki luovutti isällistä lämpöään päälle. |