Edussivu ✔ Tekstejä ✔ Jenni ja minä
|
Päärtämönjärven ja Pikku-Ahtisen välisellä kannaksella kasvoi uskomattoman sankka kuusimetsä. Näiden kahden järven ei
ikinä olisi uskonut olevan kovin lähellä toisiaan, ainakaan jos souteli jomman kumman laineilla. Kannas oli vain
parinkymmenen metrin levyinen, mutta läpitunkematon kuin seinä. Toisella järvellä möyryävän moottoriveneen ääni ei
pystynyt tunkeutumaan sinnikkään kuusikon läpi toiselle puolelle. Olisi voinut luulla, että maailman kaikki akustikot
ja pakoputkitehtailijat olisivat pyörineet paikalla ottamassa luontoäidistä oppia.
Olisi myöskin voinut luulla jo kaupunkilaisjärjenkin sanovan, että on totaalisen turha yrittää kannasta pitkin tavallisella henkilöautolla. Tietä ei luonnollisestikaan ollut - tai jos vaikka oli joskus ollutkin, ei ollut enää. Niin hyytyi Kansanauto Golf hylätyn muuraiskeon ja kuusikaksikon väliin. Kokeileva kauppareissumme katkesi siinä missä auton vetoakselikin eikä öljypohjansa viitisenkymmentä metriä sitten menettänyt moottori enää jaksanut pyöriä. Off-road -rytinä lakkasi ja radion äänestä sai taas selvää;"...inkin. Ohjelmamme palaa aalloille taas syksyllä samaan lähetysaikaan". Sitten konehuoneen puolella tapahtui vielä kerran jotain peruuttamatonta ja sähköt hävisivät. Jenni istui maassa ja potkiskeli lähinnä muodon vuoksi Golfin etupuskuria. Ei sanottu mitään. Tilanne ei olisi ollut lainkaan niin paha, jos olisimme koukanneet kannaksen kautta vasta paluumatkalla, kauppakassit täynnä grillimakkaraa ja keskiolutta. Nyt rauhallisesti savuavassa autossa ei ollut muuta kuin puolikas limupullo, jotain viime talvena ovitaskuun unohtuneita pastilleita ja purkkaa. Kaupalle ei kuitenkaan ollut matkaa kuin kilometrin verran ja se rauhoitti kummasti mieltäni. Tällä hetkellä ja varmasti pitkälti tulevaisuudessakin entinen automme olisi joka tapauksessa lähtenyt viimeiselle matkalleen riemumielin, joten sen tila ei nostanut kovinkaan suuri tunteita pintaan. Vähän vain ärsytti. Päätimme lähteä kauppaan vasta seuraavana aamuna ja ryhdyimme rakentelemaan pientä leiriä liki huomaamattoman kesäyön varalle. Metsänpohja oli kostea, joten saatoimme turvallisin mielin sytyttää nuotion. Polttopuuksi kelpasivat hyvin kuusten kuivat alaoksat, Golfin ovipaneelit ja takaluukun trasselimytyt. Grillattavat puuttuivat, samaten juotavat, mutta viihdyimme aika hyvin omalla hiljaisella tavallamme. Kello yhdentoista maissa, kun taivas oli juuri ja juuri alkanut tummua, auton valot syttyivät räpsähdellen ja paloivat melkein täyden minuutin. Jenni sanoi, että Golf heitti hyvästit. Hän nojasi päätään olkaani ja hengitti vähän katkonaisesti, mutta rupesi sitten nauramaan, kun autoradio päästi onton vonkaisun ja konepellin alta kuului terävä rätsähdys. Minuakin vähän nauratti. Nukahdimme jonkin ajan kuluttua. Heräsimme kello kahden maissa kylmyyteen. Nuotio oli sammunut ja kuusikossa oli yllättävän pimeää. Jenni sytytti tulen keräämistäni risuista ja nukahti pian uudestaan. Kiertelin pienen leirimme ympäristössä ja olin jo menossa Jennin viereen, kun huomasin, että autolle oli tapahtunut jotain outoa; sen suhteellisen kiiltävä pelti oli muuttunut täysin mattapintaiseksi. Tunnustelin Golfin etulokasuojaa ja kattoa hämmentyneenä ja tajusin viimein, että pellistä oli jotenkin kadonnut kaikki metallin ominaisuudet. Se tuntui lähinnä puulta. Avasin oven ja istuin penkille, joka narskahti ja naksui kuin olisi tehty kuivista oksista. Käsijarrun kahvan tilalla oli homeen mustuttama keppi. Ratti muodostui yhteenkietoutuneista juurista. Suuntavilkun ja tuulilasinpyyhkimen viikset olivat pelkkiä tikkuja. Syöksyin ulos autosta ja huusin peloissani. Jenni heräsi heti ja kavahti pystyyn. Vaikka meitä oli vain kaksi, saimme aikaiseksi melkoisen hässäkän ja nuotion tallatuksi. Sitten me vain istuimme hämärässä ja tuijotimme sekä autoamme että toisiamme. Aivan kuin yö olisi ollut liian äänetön, Golfin pyöränripustukset pettivät yksitellen ja joka kerralla Jennin kynnet kaivautuivat syvälle kämmeneeni ja olkavarteeni. Auto liukui pois entisestä muodostaan nirskuen ja kahisten. Kun aamu sarasti jossain kuusikon ulkopuolella, Golfista oli tullut kasa puunkuoria ja kiviä, joiden keskellä kenotti yksinäisenä puoliksi juotu Jaffa-pullo. Luulen että juuri tuolloin Jenni päätti yrittää itsemurhaa ottamalla kerralla kaikki e-pillerinsä. |