Edussivu ✔ Tekstejä
✔ Kahlaajain kuningas ja uimataiturin huima laituri
|
Häntä tönittiin ja hänen kasvoihinsa kohdistettiin teräviä nokkia. Siihen oli
Jaakkola saanut lomalaiturinsa kärkikastiasukkina tottua. Piknik-leivät eivät
kauaa eväspussissa maanneet, sillä ne otti aina sama pinkkijalkainen kahlaajalintu.
Se oli seudun vakaa, udun takaa paikalle lehahtava mahtava höyhenkalle. Kohta
jo voikkarit liukuivat despootin kivipiiraan desmoineslaisen kiwipiiraan seuraksi.
Sen se oli ryöstänyt vuokramökin penkiltä turistijenkiltä.
Jaakkola kyykki pyykkilaiturillaan sinnikkäästi ja päästi silloin tällöin kurneita mahastaan. Suurlinnun nokkaansa äyskäröimät herkut olisivat maistuneet Jaakkolallekin, mutta turha oli tuhertaa. Hän siirsi viltin sivuun ja laskeutui veden varaan kroolausasentoon, sillä hänen päähänsä oli tullut ajatus tehdä ahvenista ja särjistä särvintä. Suu avoimena Jaakkola kauhoi kaislikkoon ja tähtäsi voittoon. Jaskan jalkaliike nosti kuitenkin melkoisen aallokon allokoiden laiturin uudelleen kallelleen. Se mossahti laineikkoon kuin majavan häntä ja sen pääliset vehkeet liukuivat veteen ja uivat. Jättiläislintu katseli ilmeettä, että pääseeköhän Jaakkola sen luota. Jaakkolaan se nimittäin ei luota. |
salenet5.x