Edussivu ✔ Tekstejä ✔ Kesäpäivä pöydän alla
|
Jumala kohotti lerpottavan hellehattunsa lieriä, kun naapurin Wicksten rasautti pihaansa
pakoputkivaurioisella Fiat Tipollaan. Vaikka pihojen välillä oli sangen tiheä orapihlaja-aita,
tapasi Wicksten silti esitellä ostoksiaan Jumalalle heti ponnahdettuaan ulos autosta. Hänellä
oli vaaleat farkut, purjehduskengät ja tummanvihreä T-paita, kädessään Citymarketin muovikassi
josta pilkotti paistinpannun kahva. Sitä esiin repien Wicksten lähestyi aitaa ja sanoi ikäänkuin
itselleen: "Saisivat jo, saatana, laajentaa sitä parkkipaikkaa ettei tarvi aina pelätä, että
taas on puskurit lommoilla kun tulee kaupoilta". Jumalalle itsellään ei ollut autoa, hänellä kun
oli parempiakin tapoja liikkua, mutta asennoitui myötätuntoisesti naapurinsa huoliin. Kiroilusta
hän ei kuitenkaan pitänyt. - Pitäis olla kuuleman mukaan vähän helvetin hyvä pannu, jatkoi Wicksten ja pyöritteli Hackmannin Kovanaamaa orapihlajan yläpuolella. - Vai niin, mutisi Jumala pihakeinustaan. Wicksten oli sanomaisillaan vielä jotain, mutta kääntyikin takaisin autolleen, avasi takakontin ja veti sieltä muovitukkisen pienoiskiväärin. "Perkeleen rastaat", huikkasi hän ja nosti aseen päänsä päälle kuin joku epämääräisen vapautusrintaman sissi. Jumala ponnisti ylös keinusta ja hölkkäsi sisään ennen kuin naapuri innostuisi esittelemään esimerkiksi jo eilen ostamiaan "tuotteita". Jumalalla oli yllään pelkkä luonnonvalkea tunika, jonka selkään oli kirjailtu sanat "Cuin taiwaan lintu mä vapaa oon" ja oikealla hartialla luki "En hyliätä teitä saata". Hänen asuntonsa oli melko yksinkertaisesti sisustettu, eikä kylpyhuoneen peilikaapissakaan ollut kuin yhtä deodoranttia. Hän oli "sellainen hissukka". Hän oli myös "vanha kuin taivas", "jumalaisen kaunis mieheksi" ja "luojan lykky". Huolimatta alkuaikojen suuresta menestyksestään hän ei ollut eräällä tavalla enää... niin, no, luomisvireessä. Ratkaisevin teko yli 20 vuoteen oli asunnon ostaminen Kuortaneelta. Yhtäkkiä ulkoa kuului jyrähdys ja karkeaa kiroilua. Jumala maastoutui keittiön pöydän alle ja höristi korviaan. Kiväärin lukko kolahti ja heti perään pamahti toistamiseen. Jumala toivoi, ettei olisi vienyt ammattikoulussa tekemäänsä puista periskooppia vintille. Sille olisi nyt käyttöä, Wickstenistä kun ei ikinä tiennyt. Saattaisi vaikka ruveta ampumaan lintuja hänen ikkunalaudaltaan. Jumala päätti antaa naapurilleen jonkin signaalin ja tarttui pöytäliinan kulmaan. Hän ei kuollakseenkaan muistanut, oliko pöydällä jotain, mutta luotti tuuriinsa ja nykäisi liinan alas. Sokerikulho lensi kuin kranaatti suoraan keittiön ikkunan läpi ja levitti jälkeensä valkean hunnun. Samassa loputkin lasista räsähti siruiksi Wickstenin yliherkän liipaisinsormen lähetettyä luodin metelin suuntaan. Jumala heilutti vimmatusti pöytäliinaa ja huusi apua. Huomenna saisi taas kutsua ikkunakorjaajan. |